Itsenäisyyspäivä sulkee kaupat ja karsii liikennettä

Kaupat ovat tänään avoinna pääosin normaalisti, mutta pysyvät kiinni koko huomisen itsenäisyyspäivän ajan.

Suomi hiljentyy huomenna itsenäisyyspäivän viettoon. Yleinen vapaapäivä pitää liikkeet suljettuina ja julkisen liikenteen aikatauluihin tulee muutoksia.

Kaupat ovat itsenäisyyspäivänä kiinni. Tänään ja itsenäisyyspäivää seuraavana seuraavana päivänä eli torstaina liikkeet ovat kuitenkin auki normaalisti.

Ovensa pitävät huomenna säpissä myös alkot, postit ja pankit. Tänään Alkot ja postien omat toimipaikat menevät kiinni jo kello 18.

Liikkeiden yhteydessä sijaitsevat asiamiespostit noudattavat liikkeiden aukioloaikoja, mutta posti ei itsenäisyyspäivänä kulje.

Julkisessa liikenteessä peruutuksia

Junaliikenteessä poikkeukset alkavat jo tänään, vaikkakin suuri osa junista noudattaa vielä silloin normaaliaikatauluja. Liikennettä kuitenkin täydentää Helsingistä Kolariin illalla lähtevä juna. Sen sijaan iltakymmenen juna Helsingistä Turkuun ja iltayhdeksän juna Helsingistä Tampereelle ovat peruttu.

Huomenna kaukoliikenteen junat noudattavat keskiviikon aikatauluja, mutta useat vuorot jätetään liikennöimättä. Lisäksi Kolarista lähtee illalla Helsinkiin yksi ylimääräinen juna.

Muutokset kannattaa tarkistaa aikataulukirjoista, asemilta, VR:n nettisivulta tai maksullisesta puhelinpalvelusta numerosta 0600 41900.

Linja-autot kulkevat tänään ja ylihuomenna normaalisti. Itsenäisyyspäivänä busseista ajetaan vain rajoitetun pyhäliikenteen S-vuorot.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.