Itsenäisyyspäivän kunniamerkki myös Hectorille

Itsenäisyyspäivänä myönnettävien kunniamerkkien saajat on julkistettu. Tänä vuonna tunnustus jaetaan noin 4 600 suomalaiselle.

Korkeimmat kunniamerkit saavat tänä itsenäisyyspäivänä Pohjoismaiden neuvoston johtaja, ex-ministeri Jan-Erik Enestam sekä maaherra Ahti Pekkala. Kumpikin saa 1. luokan Vapaudenristin rintatähtineen.

Seuraavaksi korkeimman kunniamerkin eli Suomen Valkoisen Ruusun I Luokan komentajamerkin saa professori Matti Klinge.

Muita korkeimpia merkkejä saivat monet nykyiset ministerit. Palkittujen joukossa on etupäässä korkeita virkamiehiä, tuomareita, professoreja sekä talouselämän edustajia.

Taiteentekijöille tarkoitettuja Pro Finlandia-mitaleja jaetaan 11.

Taiteilijoille myönnettävän Pro Finlandia -mitalin sai 11 taiteilijaa, joiden joukossa on pitkän linjan muusikko ja lauluntekijä Heikki Harma alias Hector, kirjailija Kjell Westö sekäprofessori Kimmo Pyykkö.

Taiteilijoita palkitaan myös muuten. Esimerkiksi kirjailija, taidegraafikko Hannu Väisänen saa Suomen Leijonan komentajamerkin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.