Jääkiekkoliitolle jättivoitto lätkän MM-kisoista

Suomen jääkiekkoliitto tahkoaa jättivoiton vuoden 2012 jääkiekon MM-kisoista.

MTV3 Uutisten haastattelema liiton puheenjohtaja Kalervo Kummola kertoo, että liitto saa voittoa 7-8 miljoonaa euroa. Hänen mukaansa huikea voitto selittyy hyvillä lipputuloilla sekä yhteistyökumppaneilla. Jääkiekkoliitto tavoitteli noin kahdeksan miljoonan euron voittoa.

Edelliset MM-kotikisat vuonna 2003 tuottivat Suomen jääkiekkoliitolle viiden miljoonan euron voiton.

Jääkiekkoliitto on yleishyödyllinen yhteisö, joten viivan alle jäävä voitto menee suoraan suomalaisen jääkiekon kehittämiseen. Kummolan mukaan voitto on valtava ja siitä hyötyy nuorisotoiminta.

– Kyllä tällä summalla saadaan esimerkiksi monta juniorivalmentajaa palkattua, Kummola kertoo tyytyväisenä.

Hänen mukaansa Suomen taloudelliset tavoitteet ensi vuoden kisoihin ovat kuitenkin vaatimattomat. Kisojen päävastuu siirtyy Ruotsille, mutta otteluita pelataan myös Helsingissä.

– Hyvä, jos nollan tuntumaan päästään. Ei siitä hirveästi rahaa tule, kun päävastuu ensi vuoden kisoista on toisessa maassa (Ruotsi), Kummola kertoo MTV3 Uutisille.

Jääkiekkoliiton valtuusto käsittelee vuoden 2012 MM-kisojen taloudellista tulosta 5. syyskuuta, jonka jälkeen tulos julkaistaan virallisesti.

Suomen jääkiekkoliitto järjesti tämän vuoden kisat yhteistyössä Ruotsin kanssa.

Katso Jani Uotilan juttu (Tulosruutu 26.7.2012)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.