Jaakonsaari: Suomi voisi liittyä poliittiseen Natoon

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari suhtautuu myönteisesti mahdollisuuteen, että Suomi liittyisi puolustusliitto Natoon.

Yleisradion TV 1:n Lauantaiseurassa vieraillut Jaakonsaari perusteli näkemystään sillä, että Naton rooli on jo muuttunut ja näyttää olevan muuttumassa enemmän poliittiseksi yhteistyöjärjestöksi.

Jaakonsaaren mukaan Suomi tekee jo niin läheistä yhteistyötä Naton kanssa, että liittyminen siihen ei ole erityisen dramaattinen asia.

Jaakonsaari sanoi pitävänsä kummallisena, että Suomi jäisi Naton ulkopuolelle etenkin siinä tapauksessa, että Yhdysvaltain ja Venäjän Nato-suhteet edelleen tiivistyisivät.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.