Jäänmurtajalakon osapuolten välit kiristyvät – Arctia Shippingiltä työsulku

Suomen merimies-Unionin mukaan jäänmurtajia koskevan työriidan sovittelu on jatkunut tuloksettomana. 

Osapuolet, Suomen Merimies-Unioni, Suomen Konepäällystöliitto työntekijöiden edustajina ja Suomen Erikoisalusten Työnantajaliitto, sekä Arctia Shipping, tapasivat tänään aamulla ja tapaavat seuraavan kerran maanantaina. 

Liiton tiedotteen mukaan työnantajapuoli Arctia Shipping on julistanut tänään aluksilleen työsulun. Merimies-Unioni pitää työsulkua laittomana. 

Jäänmurtaja lakkoi alkoi eilen iltapäivällä. Työtuomioistuin totesi eilen, että lakko on laillinen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.