Jäätilanteesta tulossa kaikkien aikojen heikoin

Ilmatieteen laitoksen mukaan tästä talvesta saattaa olla tulossa jäiden suhteen ennätysheikko.

Jääpalvelun mukaan Itämeren pintalämpötila on tavanomaista korkeampi, ja Perämeri on vielä täysin jäätön. Yleensä Perämeren rannikkoalueet Kalajoelta pohjoiseen ovat saaneet joulukuun alkuun mennessä pysyvän jääpeitteen.

Tänä vuona lämmin sää on sulattanut jään, jota on ehtinyt muodostua alueen sisälahtiin. Pysyvän jääpeitteen rannikkoalueet ovat tosin saaneet keskimäärin vasta joulukuun loppupuolella.

Tällä hetkellä meriveden pintalämpötila on sekä perämerellä että Suomenlahdella korkeita ajankohtaan nähden. Keskimääräiseen verrattuna lämpötilat ovat asteen verran normaalia korkeampia.

– Tämänhetkinen tilanne muistuttaa paljolti loppusyksyn 2007 tilannetta. Meriveden pintalämpötilat ovat hyvin samankaltaiset kuin tuolloin, paikoin vesi on jopa lämpimämpää, joten talvesta voi tulla jäätilanteen kannalta kaikkien aikojen leudoin, toteaa tutkija Jouni Vainio Ilmatieteen laitoksen Jääpalvelusta.

Jäätalvi 2007 - 2008 on ollut jääpalvelun tilastojen mukaan kaikkien aikojen leudoin talvi. Tämä talvi uhkaa rikkoa ennätyksen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.