Jäätteenmäki: Keskustan uudistuttava

Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki haluaa puolueensa uudistuvan ja avaavan uusia näkökulmia.

Anneli Jäätteenmäki puhuu omilleen

Keskustan puoluevaltuuskunnan kokouksen tänään Helsingissä avanneen Jäätteenmäen mukaan puolueen on syytä pysyä nöyrällä mielellä arvostelun edessä. Keskustan ei tule ryhtyä kaikkien nuoleskelijaksi, mutta tulevaisuudessa tarvitaan Jäätteenmäen mukaan enemmän yhteistyötaitoa, uudenlaista yhteistyökykyä ja uusia yhteistyökumppaneita.

Jäätteenmäki kertoo myös etsivänsä uudenlaista yhteistyötä ammattiyhdistysliikkeen kanssa. Hän esitti palkansaajien keskusjärjestöille, että ne aloittaisivat työelämän tulevia haasteita koskevan yhteistyöhankkeen, johon puolueetkin voisivat osallistua.

ay-liikkeeltä kiitosta

Palkansaajapuolella otetaan keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen yhteistyötarjous tyytyväisenä ja mielenkiinnolla vastaan. Osastopäällikkö Eero Heinäluoma lupaa ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n pohtivan aloitetta vakavasti ja selvittävän tarkemmin, mitä näkökohtia Jäätteenmäellä oli mielessä.
-Olemme ilahtuneita siitä, että hän näin paljon antaa huomiota työelämän kehittämisen asioille ja työelämän tarpeille.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää pitää yhteistyötarjousta erittäin hyvänä, sillä Suomessa olisi syytä pohtia, minkälaisia valintoja tästä eteenpäin suomalaisessa työelämässä ja toisaalta hyvinvointiyhteiskunnassa tehdään.
-Nämä ovat tärkeitä valintoja pitkällä tähtäimellä seuraavien vaalien jälkeen, Mäenpää huomauttaa. Keskustan muutama vuosi sitten ajama työreformi jääti välit ay-liikkeen suuntaan.

Sekä Heinäluoma että Mäenpää kiittävät keskusteluyhteyksien kohentuneen erityisesti sinä aikana, kun Jäätteenmäki on hoitanut puheenjohtajan tehtäviä.
-Jäätteenmäki on tehnyt tässä paljon töitä. Ilmaan jää kysymys, mitä tapahtuu, kun hän väistyy syrjään. Mikä keskustan linja sen jälkeen on? Muuttuuko linjakin, se on tietysti hyvä kysymys, Heinäluoma pohtii.

Mäenpää luottaa, että kyse on muustakin kuin puheenjohtajan henkilöstä: keskusta on arvioinut työelämää uudella tavalla ja uskoo siihen, että suomalainen kolmikantayhteistyö on vahva tekijä myös tulevaisuudessa.
-Tuntuu siltä, että keskusta ei enää tuo semmoisia asioita esille, jotka ovat äärimmäisen vaikeita meidän kannaltamme.

Ehkä siellä on tapahtunut myös ajattelun muuttumista. Sinänsä ajatus työelämän haasteisiin keskittyvästä yhteistyöhankkeesta on hänen mukaansa STTK:lle tuttu. Järjestö esitti noin vuosi sitten kolmikantaista tulevaisuusfoorumia pohtimaan näitä kysymyksiä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.