Jäätteenmäki: Työnantajamaksuja alemmas

Keskusta ja Suomen Yrittäjät kehottavat hallitusta alentamaan työnantajamaksuja työllisyystilanteen parantamiseksi.

Keskustan varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki syyttää hallitusta neuvottomuudesta työllisyyden hoidossa.
Jäätteenmäen mukaan työllisyyspolitiikka on epäonnistunut hallituksen unohdettua, että työmarkkinoilla on monenlaisia ihmisiä, ei vain kasvukeskuksissa asuvia tai niihin muuttamaan pakotettuja hyvin koulutettuja nuoria. -Tämänkin hallituksen aikana jää saavuttamatta jo Lipposen 1. hallituksen tavoite työttömyyden puolittamisesta, Jäätteenmäki arvosteli Pihtiputaalla tänään.

Jäätteenmäen mukaan työttömyys ei johdu liian korkeista palkoista, sillä Suomen hintakilpailukyky on erinomainen. Työpaikkoja olisi luotava myös vähemmän koulutetuille, vanhemmille, maaseudulla ja pienissä keskuksissa asuville mm. alentamalla matalapalkkaisten työnantajamaksuja, keventämällä arvonlisäveroa työvaltaisessa tuotannossa ja tehostamalla aluepoliittisia toimia.

Yrittäjät samalla linjalla

Myös Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus hoputti hallitusta työllisyyttä tukeviin toimiin.

Tehokkain ja nopein keino olisi alentaa työnantajamaksuja suunniteltuakin enemmän. -Kasvamaan päässeen työttömyyden hoitaminen jälkikäteen työministeriön käytettävissä olevilla työvoimapoliittisilla toimilla on tehoton keino, Järventaus varoitti Heinolassa tänään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.