Jäihin juuttuneiden alusten törmäilyä selvitettiin suljettujen ovien takana

Matkustaja-alus Amorellan ja matkustajarahtilaiva Finnfellowin kolmen viikon takaisesta törmäyksestä on annettu meriselitys Ahvenanmaan käräjäoikeudessa. Tiedotusvälineitä ei päästetty saliin selitystä kuuntelemaan.

Viking Linen Amorella ja Finnlink-yhtiön Finnfellow törmäsivät vaikeissa jääoloissa Tukholman saaristossa 4. maaliskuuta. Alukset olivat tuolloin Tjärven-saaren majakan luona, kun ne jäämassojen puristuksessa koskettivat toisiaan.

Meriselityksen antamista suljettujen ovien takana pyysi Viking Line. Yhtiö perusteli pyyntöään muun muassa sillä, että poliisi tutkii törmäystä ja koska Finnfellow-laivan meriselitystä odotetaan.

Amorella oli lopulta kahdeksan tuntia juuttuneena jäihin. Se pääsi Tukholmaan vasta seuraavana päivänä 5. maaliskuuta. Samoihin aikoihin oli jääolojen takia viitisenkymmentä alusta odottamassa Ahvenanmaan pohjoispuolella jäänmurtajien apua.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.