Jälkijunassa tullut terveyslomake saadaan koko Suomeen syksyllä

Opettajat velvoitettiin antamaan näkemyksiään laajan terveystarkastukseen 2009. Kun valtakunnallista lomaketta ei ole kuulunut, ovat kymmenet kunnat tehneet omansa.

– Olemme jälkijunassa, myöntää ylilääkäri Marke Hietanen-Peltola Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta. Yhteisen työkalun teko kahdelle ammattiryhmälle on ollut mutkikasta. Opettajien ammattijärjestö on huolissaan lisätöistä, ja tietosuojaankin on paneuduttava tarkoin.

Riihimäellä ja Kouvolassa kokeiltu lomake levitetään koko Suomeen ilmeisesti ensi syksynä.

– Useimmat kunnat ovat toistaiseksi tyytyneet opettajan suullisiin arvioihin. Jos kunnalla on hyvä oma kaavake, sitä saa käyttää vastedeskin.

Ylilääkäri Hietanen-Peltola toivoisi opettajia mukaan myös keskusteluihin, joissa pohditaan kouluterveydenhuollon esityksiä oppilaan tukemiseksi.

Laaja terveystarkastus tehdään peruskoulussa ensimmäisen, viidennen ja kahdeksannen luokan oppilaille. Kertyvät tiedot ovat osa potilasasiakirjoja, jotka seuraavat suomalaista koko elämän.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.