Järjestö: Yritysten vastuu ihmisoikeuksista saatava lakiin

Kansalaisjärjestö Finnwatch toivoo, että suomalaisyritysten vastuu huolehtia ihmisoikeuksista kirjattaisiin lakiin.

Sen mukaan tällä voitaisiin ehkäistä lapsityövoiman käyttöä halpamaissa.

-Useat yritykset myöntävät avoimesti, että niiden vastuullisuusvalvonta ulottuu vain ensimmäiseen tuotantoportaaseen. Lapsityövoimaa esiintyy kuitenkin sitä enemmän mitä alemmaksi tuotantoketjussa mennään. Yleisimmin lapsityövoimaa esiintyy maataloudessa, yritysvastuuta tutkivan Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala kertoo.

Hänen mukaansa Suomessa ollaan parhaillaan valmistelemassa YK:n periaatteiden pohjalta mallia, jonka tarkoituksena on lisätä yritysten juridista vastuuta myös kolmansissa maissa.

-Kohut lapsityövoiman käytöstä osoittavat, että asiaa ei voi jättää yritysten vapaaehtoisuuden varaan. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.