Järvenpäässä vanhukset hoidetaan kotona

Järvenpäässä ikääntyneiden laitoshoitoa on vähennetty minimiin. Ikääntyneistä asukkaista vain prosentti asuu laitoksissa. Kaupunki on onnistunut jopa alittamaan ministeriön laatusuositukst laitosasumisen vähentämisessä.

Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksen tavoitteena on, että yli 75-vuotiaista vain kolme prosenttia asuisi laitoksissa. Useimmissa kunnissa määrät ylittyvät moninkertaisesti.

Järvenpää kykenee antamaan kotihoidon palvelut ikäihmisille niin, että sekä hoitaja- että asiakastyytyväisyys ovat hyviä.

Kotihoitoa kehitetty tuloksellisesti

Kotihoitoa on kehitetty jo vuosia ja tuloksia on syntynyt. Asiakkailla on hoitotiimi ja vastuuhoitaja, jolloin samat henkilöt vastaavat asiakkaan hoidosta.

Esimerkiksi lähihoitaja Riitta Asikaisella on seitsemän vastuuasiakasta, joiden luona hän käy päivittäin, jopa moneen kertaan jos tarvetta on. Järvenpäässä vastuuhoitajamalli antaa ikäihmisille mahdollisuuden asua kodissaan pitkään.

– Sama hoitotiimi ja asiakkaan vastuuhoitaja tekevät asiakaskäynnit. Siten asiakakkaalla on turvallinen olo ja hän saa hyvää hoitoa. Myös hoitaja kokee saavansa tehdä hyvää hoitotyötä, kertoo Kotona asumista tukevien palveluiden johtaja Johanna Sinkkonen Järvenpään kaupungilta.

Oma koti kullan kallis

Lähihoitaja Riitta Asikaisella on seitsemän vastuuasiakasta, joiden luona hän käy päivittäin, jopa moneen kertaan jos tarvetta on. Asikaisella on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus vanhusten hoidosta. Hän on vuosien saatossa vakuuttunut siitä, että oma koti on ikäihmisen paras paikka.

– Kun olen aika paljon laitoksia kiertänyt, niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisen paras paikka on kotona.

Tänään Asikainen kävi kahdesti 80-vuotiaan Raili Laukkasen kotona. Hän varmisti, että Raili oli syönyt kotiin toimitetun aterian ja keitti hänelle iltapäiväkahvit. Säännöllisten käynnit auttavat Railia selviämään arjesta.

– Kyllä oma koti on minulle se paras paikka asua, täällä on oma vapaus olla, vakuuttaa Laukkanen.

Ikääntyneiden laitoshoitopaikkat ovat vähentyneet vanhainkodeissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla koko ajan. Kotonaan asuu entistä huonokuntoisempia vanhuksia. Lähi- ja perushoitajia edustava ammattijärjestö Super kertoi viimeksi tällä viikolla jäsentensä kasvavan huolen kotiin annettavan avun riittävyydestä.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.