Jäteasetuksen muuttuminen ei johda korvauksiin

Ympäristöoikeuden asiantuntija ei usko jätevesiasetuksen kumoutumisen johtavan korvauksiin.

Kiistelty jätevesiasetus joutuu kumottavaksi ja uuteen valmisteluun. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mielestä asetus sisältää määräyksiä, jotka olisi nostettava lain tasolle.

- Nykyinen asetus täsmentää lain perusvelvoitetta. Kyse on lähinnä velvoitteiden tiukkuuden tarkemmasta määrittämisestä, ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä Itä-Suomen yliopistosta kertoo.

Haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn tehostaminen on Määtän mielestä selvästi tarpeellista.

Vuonna 2003 käyttöön otettua asetusta ei Määtän mukaan pantu kunnolla käytäntöön, eikä asetusta laadittu perustuslain vaatimalla tavalla.

Monet ovat investoineet huomattavia rahasummia väistyvän asetuksen vaatimukset täyttääkseen. Lain mukaan valtiolla ei valtiolla ole korvausvelvoitetta lakiasetuksen muutoksista johtuvia kuluja korvaamaan.

Määttä pitääkin valtion korvausta epätodennäköisenä:

- Korkeimman oikeuden ennakkotapauksen pohjalta ei pitäisi olla mahdollista saada korvauksia. Myöskään Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen tulkintakäytännöstä ei löydy perustetta korvauksille, Määttä toteaa.

- Verolaitkin muuttuvat jatkuvasti, ja ihmisten tulee sopeutua.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.