TV-Opas

Jättikasvihuone tehtaan katolla – Yhdysvalloissa kehitellään kaupunkiviljelyä

Suurkaupungeissa kulutetaan valtava määrä vihanneksia, mutta useimmiten ne tuotetaan kaukana kaupunkien ulkopuolella. Yhdysvalloissa on nyt kehitetty yksi ratkaisu tähän ongelmaan. Kasvihuoneen voi sijoittaa olemassaolevan rakennuksen katolle ja samalla säästyy energiaa. Kuljetuskustannuksetkin jäävät pieniksi, kun asiakkaat ovat lähellä.

Chicagoon on rakennettu kenties maailman suurin katolla sijaitseva kasvihuone, noin 0,8 hehtaaria eli parin jalkapallokentän verran. Koon lisäksi poikkeuksellista on sijainti: kasvihuone on rakennettu saippuatehtaan katolle. Kyseessä on amerikkalaisyrityksen liikeidea, jolla saadaan pienennettyä kasvihuoneen energiankulutusta merkittävästi.

– Sijaintimme toisen rakennuksen katolla hyödyttää meitä niin, että meillä on lämmin lattia valmiina. Se vähentää lämmitystarvettamme merkittävästi, kertoo Jenn Frymark, yksi Gotham Greens -yrityksen perustajista.

Tulevaisuuden ruuantuotantoa

Jättikasvihuone sijaitsee Chicagossa ja kaksi hieman pienempää New Yorkissa.

– En välttämättä usko, että tämä on kaiken viljelyn tulevaisuus tai maatalouden tulevaisuus, mutta tällä voi silti olla merkittävä rooli tulevaisuudessa, uskoo Gotham Greensin toimitusjohtaja Viraj Puri.

Kasvihuone tuottaa noin 25 satoa vuodessa, kun alueen perinteiset viljelijät saavat tyytyä enintään neljään satoon.

Sijainti lähellä asiakkaita vähentää kuljetuskustannuksia merkittävästi.

– Suurin osa tuoreista vihanneksista, joita käytämme Chicagossa ja muissa kaupungeissa, tulee Salinasin laaksosta Kaliforniasta, San Joaquinin laaksosta Kaliforniasta tai Meksikosta. Nuo paikat ovat 3000-4000 kilometrin päässä täältä, laskee Viraj Puri.

Kaupungin ravintolat ovat innoissaan lähellä tuotetusta salaatista ja yrteistä.

– Kun pystyy toimittamaan juuri poimitun salaatin parissa tunnissa lautaselle, se on merkittävä myyntivaltti, huomauttaa Chicagolaisen Luxbar-ravintolan johtaja John Damas.

Yrityksen suunnitelmissa on rakentaa vastaavia kasvihuoneita muuallekin Yhdysvaltoihin.

Juttua muokattu 11.3.2016 Korjattu, että kyseessä on kenties maailman suurin katolla sijaitseva kasvihuone maailman suurimman kasvihuoneen sijaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.