Jättirotta eksyi helsinkiläispihalle – Eläintutkijan arvio: ”Hyvinsyönyt, vanha jyrsijä”

Helsinkiläinen Maria Ylander kohtasi perjantai-iltana hurjan näyn omalla pihamaallaan: suuri rotta oli tullut vieraisille.

Helsingin Pakilassa asuvan Maria Ylanderin iltalenkki koirien kanssa sai perjantaina poikkeuksellisen päätöksen, kun kotipihaan oli saapunut lenkin aikana kutsumaton vieras. Ylander ei tosin ehtinyt itse nähdä sitä, ennen kuin hänen koiransa Vili ja Rane ehtivät napata sen suuhunsa.

– Siinä se rotta retkotti toisen koiran suussa, ja koira ylpeänä esitteli saalistaan, Ylander kertoo.

Ylander arvioi rotan pituudeksi noin 20 senttiä ja painoksi puolisen kiloa.

Rotassa ei enää näkynyt elonmerkkejä, koska mäyräkoirat olivat vahvoilla leuoillaan todennäköisesti katkaisseet sen selkärangan.

Rotta saattoi olla jonkun lemmikki

Ylanderia jättirotan kohtaaminen ei säikäyttänyt. Hän kertoo nähneensä Moskovassa asuessaan paljon isompiakin otuksia.

Koiriensakaan puolesta Ylander ei ollut huolissaan. Vili-koira oli metsästänyt kerran aiemmin pihalta myös citykanin.

– Sen koirat jopa ehtivät syömään melkein kokonaan. Rotan sain onneksi pois, ennen kuin ne kerkisivät syödä sitä.

Ylander kuvailee rottaa tuuheaturkkiseksi ja hyväkuntoiseksi ja epäilee, että se on voinut olla jopa karkuteille päässyt lemmikkirotta.

– Ehkä se ei osannut sen takia pelätä koiriakaan, Ylander arvelee.

”Helsingissä on rottia vaikka muille jakaa"

Luonnonvarakeskuksen metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen määrittelee Ylanderin korien löydön ”hyvinsyöneeksi vanhaksi rotaksi”. Hänenkin mukaansa kyseessä on voinut olla lemmikkirotta.

– Karva oli sen verran hyväkuntoinen, ruskeahko ja tuuhea.

Henttonen kertoo, että puolikiloinen rotta on jo iso, mutta jättisuuren rotan tunnusmerkit täyttäisi vasta puolitoistakiloinen otus. Suomessa sellaisiin ei yleensä törmää.

– Kyllähän niistä toki huhuja kiertää. Olen itse vuosikymmeniä sitten pyytänyt 500–600-grammaisia rottia satamavarastosta, jossa säilytettiin kanan- ja sianrehua – siis pelkkää proteiinia ja E-vitamiinia. Ne olivat kyllä retaleita.

Henttonen arvioi, että helsinkiläispihalle päivänvalossa eksynyt rotta on voinut olla sairas. Korien tai ihmisten terveydelle sairaastakaan rotasta ei Henttosen mukaan ole kuitenkaan vaaraa.

Henttosen mukaan rotan kohtaaminen kaupunkilaisella pihamaallakaan ei ole sinänsä erityisen harvinaista.

– Rottia on Helsingissä vaikka muille jakaa. Joku on sanonut että Helsingin viemäreissä on rottia yhtä paljon kuin kaupungissa on asukkaita.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.