Jo seitsemäs poikkeavasti käyttäytynyt susi tapettiin poliisin määräyksestä

Itä-Suomen poliisi on jälleen määrännyt lopetettavaksi poikkeavalla tavalla käyttäytyneen suden. Kuluvan talven aikana Pohjois-Karjalassa on lopetettu jo seitsemän sutta poliisin määräyksestä ja annettu lisäksi 18 karkotusmääräystä.

Tuorein tapaus sattui Ilomantsissa. Lauantaiaamuna kirkonkylällä yksin liikkunut naarassusi lopetettiin ja lähetettiin Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) tarkastettavaksi.

Poliisin mukaan susi käyttäytyi tavalla, joka antaa lakiin kirjatut perusteet lopettamiselle eli suden katsottiin voivan aiheuttaa vaaraa ihmisille ja liikenteelle.

Poliisi on kirjannut kuluvan talven aikana useita ilmoituksia Ilomantsin kirkonkylällä ja Putkelan alueella liikkuneesta sudesta. 

Sutta yritettiin karkottaa kolmesti, mutta se palasi nopeasti takaisin asutuksen tuntumaan. Susi kulki säännöllisesti asuttujen rakennusten piha-alueilla, eikä väistänyt tai paennut ihmistä normaalin eläimen tapaan. 

Lauantaina lopetettiin susi myös Lieksan ja Nurmeksen rajalla Kuohatissa, mistä poliisi tiedotti jo aiemmin.

Tänä talvena pedoista ja etenkin susista on tullut paljon ilmoituksia. Poliisi muistuttaa, että hätäkeskukseen ja poliisille ilmoitetaan vain kiireelliset tapaukset ja vaaratilanteet, kuten näköhavainnot asutuksen lähellä tai vilkkailla teillä.

Muutoin ilmoitus tulee tehdä paikallisen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilöille. Tällaisia havaintoja ovat esimerkiksi jäljet ja näköhavainto kaukana asutuksesta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.