Johannesdahl: Jippii-kaupoista sovittiin etukäteen

Jippiin entisen johdon epäillään syyllistyneen muun muassa tiedottamisrikokseen ja törkeään kurssin vääristämiseen.

Internet-operaattori Jippiin entinen toimitusjohtaja Harri Johannesdahl kiistää syyllistyneensä sisäpiiritiedon väärinkäyttöön myydessään yhtiön osakkeita huhtikuussa 2001.

Johannesdahl oli tänään kuultavana Jippiin entistä johtoa koskevassa laajassa oikeusjutussa, jossa syyttäjä vaatii talousrikoksista rangaistuksia yhteensä noin kahdellekymmenelle syytetylle.

Syyttäjän tulkinnan mukaan Jippii antoi talven ja kevään 2001 aikana pörssitiedottamisessa harhaanjohtavia tietoja, joiden mukaan yhtiön tulos olisi voitollinen ja että Jippii varoitti vasta elokuussa tekevänsä tappiota. Syyttäjä katsoo, että Johannesdahl tiesi kuitenkin jo osakkeita myydessään Jippiin Saksan-tytäryhtiön tappioista. Syyttäjän laskelman mukaan toimitusjohtaja hyötyi kaupoista yli 170 000 euroa.

Helsingin käräjäoikeuden istunnossa Johannesdahl kuitenkin väitti sopineensa osakkeiden myynnistä ja ajankohdasta silloin, kun Jippii listautui pörssiin keväällä 2000. Hän sanoo sopineensa listautumisen järjestäneen Evlin kanssa myyvänsä osakkeitaan heti kun kaupantekokielto, niin sanottu lock up -sopimus, olisi päättynyt.

- Olin muuttamassa yhteen tulevan vaimoni kanssa ja tarvitsin rahaa asuntoon. Lisäksi toimitusjohtajan asema huomioon ottaen myynnille oli tuolloin otollisin hetki, Johannesdahl sanoi.

Syyttäjä ei katso Johannesdahlin olleen ainut törkeään sisäpiiritiedon väärinkäyttöön syyllistynyt, sillä syytteen siitä on saanut myös 12 muuta Jippiin johtoon kuulunutta. Heidän kaupoilla käärimänsä hyöty on syyttäjän laskelman mukaan yli miljoona euroa.

"Yhtiöllä oli hyvät näkymät"

Johannesdahl kertoi oikeudessa myyneensä Jippiin osakkeistaan viidenneksen. Hänen mukaansa hänellä ei ollut mitään syytä myydä enempää osakkeistaan.

- Ei tullut mieleenkään. Yhtiöllä oli hyvät näkymät, Johannesdahl katsoi.

Saksan-tytäryhtiön tappioiden Johannesdahl kertoi yllättäneen hänet täydellisesti.

- En ollut semmoista odottanut. Saksassa alkoivat tuotteet olla kunnossa ja siellä oli hyvät resurssit.

Syyttäjän kysymykseen siitä, mikä oli aiheuttanut Saksan-yhtiön tuloksen romahtamisen noin nollatuloksesta kymmeniä miljoonia markkoja tappiolle kolmessa kuukaudessa, Johannesdahl ei osannut vastata. Useisiin syyttäjän esittämiin kysymyksiin Johannesdahl sanoi, ettei muista vuoden 2001 tapahtumia.

Törkeän sisäpiiritiedon väärinkäytön lisäksi Johannesdahl on saanut syytteen kirjanpitorikoksesta, arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta sekä törkeästä kurssin vääristämisestä. Johannesdahl on kiistänyt kaikki syytteet.

Johannesdahlin lisäksi Helsingin käräjäoikeudessa kuultiin tänään yhtiön entistä päätoimista hallituksen puheenjohtajaa Ilpo Kuokkasta. Istunto jatkui aamusta pitkälle iltaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.