Joka kouluun tulossa oma nimikkopoliisi keväällä

Jokainen Suomen koulu on saamassa oman nimikkopoliisin kevään aikana. Poliisin ylijohto on Turun Sanomien mukaan lähettänyt asiaa koskevan ohjeistuksen poliisilaitoksille. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero aloittaa kahden viikon kuluttua neuvottelut poliisipäälliköiden kanssa verkon kehittämisestä.

Koulupoliisijärjestelmän tehtävänä on lisätä yhteistyötä koulun ja poliisin välillä. Valvonta- ja järjestystehtävien hoitamisen lisäksi nimikkopoliisi voi opettaa koululla muun muassa liikenne- ja laillisuusasioita. Hän voi olla myös mukana esimerkiksi vanhempainilloissa.

Monissa kaupungeissa, kuten Turussa ja Helsingissä, on jo toiminnassa nimikkopoliisijärjestelmä.

Paatero painottaa, että koulupoliisitoiminnasta ei koidu merkittäviä kustannuksia, sillä nimikkopoliiseina toimivat tekevät kyseisiä töitä muiden tehtävien lomassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.