Jokelan nuorille lahjoitus

Kirjailija Laila Hirvisaari lahjoittaa osuutensa Elämäni runot -teoksen tuotosta Jokelan koulusurmista toipuville nuorille SPR:n kastastrofiavun kautta.

Kootessaan runoja Elämäni runot -teokseen Hirvisaari päätti lahjoittaa oman osuutensa teoksen tuotosta nuorten mielenterveystyöhön ja tragedian jälkiseurauksista kärsivien nuorten tukemiseen. Kirjailija, professori Laila Hirvisaari on asunut Tuusulassa vuodesta 1985.

Huhtikuussa ilmestyvässä Elämäni runot -kokoelmassa on sekä kotimaista lyriikkaa että käännösrunoja. Mukaan päässeistä Hirvisaarelle tärkeistä runoista moni on sisältynyt hänen romaaneihinsa. Kirjassa hän kertoo myös runoihin liittyvistä muistikuvista ja tilanteista. Hirvisaari kertoi lahjoituksestaan Otavan naistenpäivätilaisuudessa perjantaina.

Jokelan koulusurma tapahtui marraskuussa 2007.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.