Jokien vedet nousevat kevättulvien tasolle - Eurajoki ylitti jo tulvarajan

Sateet nostavat viikonloppuna Etelä-Pohjanmaan ja Länsi-Suomen jokien vedet jopa kevättulvien tasolle, varoittaa Ympäristökeskus.

Jokien ja järvien pinnat ovat nousseet rajusti jo kaksi päivää jatkuneiden rankkasateiden seurauksena. Sadetta on monin paikoin kertynyt yli 50 millimetriä.

Ympäristökeskuksen mukaan sateisimmilla alueilla vesi nousee pelloille ja tulvat saattavat katkaista paikallisteitä.Varsinais-Suomessa rankkasade on saanut veden tulvimaan monin paikoin kellareihin. Euran keskustassa Eurajoki on jo ylittänyt tulvarajan.

Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaan vesistöissä vesi nousee monin paikoin jopa korkeammalle kuin viime kesän tulvissa.

Myös Lapväärtin-, Teuvan- ja Närpiönjoet tulvivivat. Karvianjoella Isojärven ennustetaan nousevan metrillä, Karvianjärven pinta saattaa nousta lähes yhtä korkealle kuin heinäkuussa.

Kyrönjoen Nikkolassa joen pinta on noussut jo kolme metriä. Loimijoen vesi nousee myös pelloille ja tulva on viime kevään kokoluokkaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.