Joko Anneli Auerin tilillä on puoli miljoonaa euroa? Korvaukset laitettu jo maksuun

Valtiokonttorin korvaussumma Anneli Auerille on jo saapunut hänen tililleen tai ainakin matkalla sinne. Valtiokonttori kertoi eilen myöntäneensä Auerille 548 800 euroa korvauksia pidätys- ja vankeusajalta.

Valtiokonttorin lakiasiainpäällikkö Pekka Syrjänen kertoo, että Valtiokonttori maksaa korvaukset tilille aina välittömästi päätöksen valmistuttua.

– Auerin asiassa Valtiokonttorihan teki päätöksen keskiviikkona, joten summa on jo lähtenyt hänen tililleen. Viiveenä on ainoastaan 2-4 pankkipäivää, kertoo Syrjänen.

Syyttömästi vangitut ja pidätetyt voivat saada Valtiokonttorilta ansiomenetyskorvauksia, kärsimyskorvauksia ja kulukorvauksia. Ansiomenetyskorvaus on verollista, sillä se on tulojen sijaan tuleva korvaus. Kärsimyskorvaukset puolestaan ovat aina verottomia, samoin kulukorvaukset.

Ansiomenetyksistä pidätetään vero

Anneli Auerin tapauksessa Valtiokonttori arvioi ansiomenetysten määräksi maksettujen korvausten perusteella 57 000 euroa. Tästä pidätetään aluksi puolet veroina.

– Verottajan tietyt säädökset edellyttävät, että Valtiokonttori pidättää 50 prosenttia veroa ennen maksua. Tietenkin määrän saa verottajan kanssa myöhemmin tasoitettua normaalin veroprosenttinsa mukaiseksi.

Auer on ilmoittanut, etteivät hänen saamansa korvaukset Valtiokonttorilta ole riittäviä. Hän harkitsee asian viemistä oikeuteen.

Mahdollinen valitus ei vaikuta Auerille jo maksettuun summaa, koska korvaus ei Syrjäsen mukaan voi ainakaan vähentyä. 

Aureria haastatellaan tänään MTV3 kanavalla kello 21 alkavassa EVS-ohjelmassa. Katso myös edellinen haastattelu samassa ohlemassa:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.