Jolon saarelle siepattu Vahanen: Suomi hoiti asiat taitavimmin

Abu-Sayyaf sissien vankina 140 päivää virunut Risto Vahanen kertoo MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa seuranneensa tiiviisti Jemenin kaappaustapausta.

Suomalaisten Risto Vahasen ja Seppo Fräntin kaappauksessa sekä Kalevan pariskunnan tapauksessa oli paljon yhtäläisyyksiä. Molemmissa taustalla on ainakin jollain tavalla ollut terroristijärjestö al-Qaida. Lisäksi molemmat kaappaukset kestivät täsmälleen yhtä kauan, 140 päivää.

Lähde: Wikipedia

– 140 päivää ja 140 päivää. Voisi tietysti lähteä taikauskoisesti miettimään, oliko tämä al-Qaidalta meille jotain viestintää, että olkaa varuillanne kolmannella kerralla. Toki tämä on vain spekulaatiota, Vahanen jatkaa.

Vahasen mukaan on selvää, että lunnasrahoja maksetaan aina sieppauksissa.

– Raha liikkuu aina jossain muodossa, mutta kuka maksaa, sitä emme tiedä. Meidän saamamme tiedon mukaan Gaddafi Foundation maksoi jokaisesta meistä yhdestätoista siepatusta miljoona dollaria päästä, mutta ilmeisesti se tapahtui virallisesti "kehitysapuna" Etelä-Filippiineille. Varmaa tietoa näistä ei koskaan saada.

Ulkoministeriön toiminnasta Jemenin kaappaustapauksessa ollaan oltu montaa mieltä. Vahanen kuitenkin kiittelee suomalaisviranomaisten toimintaa.

– 13 vuotta sitten suomalaiset hoitivat asiat ilmeisesti taitavammin kuin esimerkiksi saksalaisviranomaiset. Suomalaisviranomaisilla oli silloin selvästi humaanein lähtökohta. Nytkin voi olla, että Suomen ja Itävallan viranomaisilla on olleet erilaiset lähtökohdat lähestyä tapausta. Kerrotaan, että Itävallalla olisi ollut Jemenissä vastavakoilurengas paikalla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.