Jonkka perimässä Nikulan manttelin

Valtioneuovosto esittää Jaakko Jonkan nimittämistä oikeuskanslerin virkaan heinäkuun alusta.

Apulaisoikeuskansleri Jaakko Jonkasta on tulossa uusi oikeuskansleri. Valtioneuvosto päätyi torstaina esittämään presidentille Jonkan nimittämistä valtioneuvoston oikeuskanslerin virkaan heinäkuun alusta. Presidentti Tarja Halonen päättänee nimityksestä perjantaina.

Nykyinen oikeuskansleri Paavo Nikula jää heinäkuun alusta eläkkeelle. Jonkka on hoitanut oikeuskanslerin tehtäviä tammikuun jälkeen, kun Nikula on ollut virkavapaalla sairauden vuoksi. Apulaisoikeuskanslerin tehtävässä Jonkka on ollut vuodesta 2001. Ennen oikeuskansleriksi tuloaan hän työskenteli kolme vuotta eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä.

Oikeuskansleri on eduskunnan oikeusasiamiehen ohella ylin laillisuuden valvoja Suomessa ja antaa myös juridisia ohjeita ministereille.

Oikeuskanslerin virkanimitys poikkeaa muista virkanimityksistä. Hänet vain nimitetään ehdokkaiden joukosta. Ehdokkaita ei julkisesti vertailla keskenään, eikä nimitystä perustella. Jonkan lisäksi Oikeuskanslerin virkaa hakivat myös Lapin maaherra Hannele Pokka, hallintoneuvos Niilo Jääskinen, Vaasan hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä, professori Raimo Siltala sekä korkeimman oikeuden oikeusneuvos Ilkka Rautio.

Nykyinen oikeuskansleri Nikula sai tammikuun lopussa aivoverenvuotokohtauksen ja on ollut siitä asti virkavapaalla. Hän päätti irtisanoutua kanslerin virasta ja lähteä eläkkeelle heinäkuun alusta eli hieman suunniteltua aiemmin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.