Mainos

Jopa 1,8 miljoonaa suomalaista ei osaa uida kunnolla – hukkuneita muita Pohjoismaita enemmän

Suomessa hukkuu vuosittain 150–200 ihmistä, mikä on asukaslukuun suhteutettuna selvästi muita Pohjoismaita enemmän. Asiasta kertoo Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto (SUH). 

Yksi syy hukkumiskuolemien taustalla on liiton mukaan heikko uimataito tai oman uimataidon yliarvioiminen. Suomalaisista noin kolmasosa ei osaa uida kunnolla. Parhaillaan vietettävällä uimataitoviikolla SUH kannustaa jokaista testaamaan uimataitonsa ja kehittämään sitä.

– Pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan ihminen on uimataitoinen vasta, kun hän osaa uida veteen pudottuaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään, SUH:n koulutussuunnittelija Tero Savolainen kertoo. 

Ennakkotilaston mukaan tänä vuonna on huhtikuun loppuun mennessä hukkunut 26 ihmistä, suurin osa jäihin.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.