Jopoilijat valtaavat Helsingin kadut sunnuntaina

Sunnuntaina 15. elokuuta Helsingissä järjestettäviin Jopojen kokoontumisajoihin odotetaan ennätysmäärää Jopoilijoita.

Tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa.

Viime vuoden tapaan matkaan lähdetään Senaatintorilta, josta jopoillaan letkassa Unioninkatua pitkin Café Caruselin viereiseen puistoon piknikille.

Edelliseen Jopo-kokoontumiseen osallistui noin 200 pyöräilijää. Tänä vuonna järjestäjät odottavat paikalle tuplamäärää ihmisiä, eli noin 400–500 jopoilijaa. Osallistujia on ilmoittautunut mukaan eri puolilta Suomea aina Pohjanmaata myöten.

Tapahtumalle on perustettu omat avoimet Facebook-sivut Jopojen kokoontumisajot 2010, jonka kautta tapahtumaan voi myös ilmoittautua mukaan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.