Jos lasta kiusataan koulumatkalla, keinot ovat vähissä – pitääkö soittaa poliisille?

MTV Uutisten juttu Sastamalassa sijaitsevan koulun rehtorin turhautumisesta koulukiusaamiseen on herättänyt paljon keskustelua. 

Sastamalassa sijaitsevan Sylvään koulun rehtori Jari Anderssonin mukaan koulun on vaikeaa puuttua esimerkiksi koulumatkalla tapahtuvaan kiusaamiseen. Häntä turhauttaa se, että koulun henkilökunnalla on lain (PoL 29§ 7.mom) mukaan velvollisuus ilmoittaa tapahtuneesta vanhemmille, mutta tapaukseen ei saisi puuttua.

Anderssonin mukaan lain määrittelyt ovat järjettömiä.

– Koulun kasvatuskenttää säätävät lailla ne, jotka eivät tiedä kouluelämästä mitään. Opettajalla ja rehtorilla kuuluisi olla oikeus puuttua koulumatkalla tapahtuviin kiusaamiseen, Andersson sanoo MTV Uutisten haastattelussa.

"Jos itse koskaan näen kiusaamista, puutun siihen, vaikka olis miten vieraat lapset kyseessä. Jos siitä tulee seurauksia, esim. kiusaajien vanhempien taholta, olen sentään puolustanu kiusattua parhaani mukaan." (MTV:n lukija)

Samaa mieltä on parikymmentä vuotta lähi- ja koulupoliisitoiminnassa mukana ollut vanhempi konstaapeli Mika Salonen – lapsen maailma ei rajoitu siihen koulun piha-alueeseen. 

– Moni koulu vetää rajan omalle tontilleen. Kiusaaminen ei ole niin yksinkertainen asia kuin vaikkapa työtapaturma, joka sattuu työmatkalla ja kuuluu vakuutuksen piiriin, Salonen sanoo.

– Tämä kuitenkin riippuu todella paljon koulusta. Se on kovin koulukohtaista, kuinka paljon huolta ja vastuuta koulu kantaa kotimatkoista, Salonen sanoo.

Salosen mukaan perheiden kannattaa aina ensimmäiseksi olla yhteydessä kouluun, jos lapsi kertoo koulumatkalla tapahtuneesta kiusaamisesta.

– Sitä kautta vaikutus on paras - usein koulu tuntee myös sen kiusaajan ja asiaa päästään heti käsittelemään molempien perheiden kanssa. Mutta jos muu ei auta, niin huoltaja voi olla suoraan poliisiin yhteydessä, Salonen sanoo.

"Kiusaaminen on kiusaamista koulun ulkopuolellakin..kaikilla oikeus turvalliseen koulunkäyntiin/koulumatkaan jos kerta suomessa on oppivelvollisuus pakko..joten siihen kuuluu myös koulumatka."

Koululla velvollisuus tehdä rikosilmoitus

Hänen mukaansa poliisin puuttuminen kiusaamiseen voi olla hankalaa normaalin partioinnin ohella, mutta esimerkiksi oman lähi- tai koulupoliisin kautta asioihin saadaan usein reagoitua nopeasti.

– Tärkeintä olisi puuttua lasten ja nuorten tekemisiin riittävän aikaisessa vaiheessa. 

Hän kuitenkin painottaa, että yleisesti ottaen kouluilla on nykyään hyvät omatkin keinot puuttua kiusaamiseen. On kuraattoreita, on koulupsykologeja, on terveydenhoitajia sekä joissain kouluissa erikseen mielenterveysongelmiin erikoistunut hoitaja.

– Koulunkin puolesta pelkästään on saatu hyviä tuloksia monin paikoin. Toki silloin, jos on tapahtunut rikos tai vakava rikkomus, täytyy myös koulun olla poliisiinkin yhteydessä.

Koulun velvollisuus on tehdä rikosilmoitus poliisille on määrätty tarkkaan laissa. Kaikki lievää pahoinpitelyä vakavammat rikokset on ilmoitettava sekä poliisille että lastensuojeluun.

– Lievemmistäkin pahoinpitelyistä koulun täytyy ilmoittaa toki huoltajalle, jolla on mahdollisuus käyttää omaa harkintaa ja tehdä rikosilmoitus itse, jos kokee sen tarpeelliseksi. 

Paljon puheluita koululta

Salonen tekee työtä Turussa tiettyjen kaupunginosien alueella. 

"Kaikki mikä ei Suomessa ole erikseen sallittu, on kielletty. Jotenki nurinkurista ajattelua. Eikö nämä asiat hoidu muka sillä ns. maalaisjärjellä, vaan tarvitaanko todellakin joku lakipykälä tästäkin?"

Salosen mukaan koulupoliisitoiminta on nykyään enemmän sitä, että kouluilla on yhteyshenkilö apua vaativia tilanteita varten.

Hän harmittelee sitä, ettei uusia yhteyksiä kouluihin päin ole oikein mahdollista luoda nykyisillä resursseilla.

– Eri koulut soittelevat ja kysyvät apua tietynlaisten tilanteiden hoitamiseen, varkauksien tai kiusaamistapausten hoitamiseen esimerkiksi. Monet yhteydenotot liittyvät nykyään someen, jossa härnätään ja kiusataan erilaisin kuvin ja sivustoin. Sanoisin, että pyyntöjä tulee enemmän kuin mihin pystymme vastaamaan, Salonen sanoo.

Salosen mukaan se, että poliisi tulee mukaan selvittämään koulussa tapahtuvia ongelmia, koetaan usein tehokkaaksi keinoksi. Se on ikään kuin astetta kovempi keino puuttua tilanteeseen, ennen kuin se kärjistyy entisestään.

"Kyllä meillä itä-suomessa opettajat ottaa osaa myös koulumatkoilla tapahtuviin asioihin. Omasta mielestä tosi hyvä asia!"

– Poliisi voi kertoa, mihin asiat voivat lainopillisesti johtaa, jos toiminta jatkuu. 

Rankkoja kiusaamisen muotoja

Koulupoliisi Salosen mukaan kiusaaminen on muuttanut muotoaan vuosien aikana.

– Keinoja kiusaamiseen on monenlaisia, osa niistä aika rankkojakin, kun kuvamuokkaukset ja pilkkasivut ovat tulleet kuvioihin. Eikä fyysinen kiusaaminenkaan ole kadonnut mihinkään. 

Konkarikoulupoliisi on oppinut vuosien aikana tärkeän asian kiusaamiseen liittyen - vain yhteistyöllä voidaan saada tuloksia aikaiseksi.

Kiusaamisen selvittäminen on pitkä projekti, jossa puuttumisen lisäksi prosessin seuranta on tärkeää.

"Pahin väkivalta ja ilkivalta tapahtuu nimenomaan koulumatkoilla, jolloin ei ole mitään suojaa."

– Kyllä täytyy lähteä siitä, että sosiaaliviranomaiset, koulun henkilökunta, vanhemmat ja poliisi ovat tukemassa rauhallista koulunkäyntiä. Poliisi yksistään ei useinkaan pysty kiusaamista lopettamaan. 

Juttuun erikseen nostetut kommentit on poimittu MTV Uutisten Facebook-sivuilta, jossa aihe on herättänyt runsaasti keskustelua. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.