Jos rahat on loppu, maksa palveluksesta ajalla

Fiskarsin kylässä Raaseporissa kelpaa tehdä pihatöitä. Täällä hommaa nopeuttamaan voi tilata kavereita internetissä toimivasta tänä keväänä perustetusta aikapankista.

Näin teki myös Silja, joka tarjoaa palveluja itsekin.

- Minä tarjoan pianotunteja, talkooapua, lenkkeilyseuraa ja sillä lailla saan kerättyä rahaa, Jääskeläinen kertoo kärrätessään risuja tunkiolle.

Aikapankin raha on valuutan sijasta aikaa. Yksi tunti vastaa yhtä tovia.

Kun aikaa pihatalkoisiin menee kaksi tuntia - kaksi kertaa neljä talkoolaista tekee yhteensä kahdeksan tovia. Määrä vähennetään Siljan aikapankkitililtä. Silja ei siis jää velkaa pihatöitä tekeville naisille, vaan kerätyt tovit voi käyttää minkä tahansa aikapankin sisällä, minkä tahansa palveluksen ostamiseen.

- Se on just se hyvä puoli, että jokainen tekee tunteja sisään isompaan aikapankkiin, josta kutakin laskutetaan. Jos lähden vaikka Intiaan reissuun, niin voin kysyä aikapankista, voisiko joku majoittaa mut.

Aikapankki on maailmanlaajuinen yhteiskunta, kertoo talkoisiin kutsuttu Mari Ojala haravointinsa lomassa.

Tovit tulevat tarpeeseen

Talkoolaiset tietävät jo, mihin palkkansa käyttävät. Yksi heistä on hevosharrastaja Kei Volmer.

- Hevosaitojen laitto on kivaa ulkopuuhaa ja siihen tarvis apua. Ja aika usein muuttoapua tarvitaan, kun olen tällainen muuttolintu. Se menee nopeammin, kun on viisi ihmistä juoksemassa laatikoiden kanssa, Volmer sanoo.

Kiviseppä Ojala aikoo tilata toveillaan ikkunanpesijät kotiinsa. Hän itse tarjoaa paljon muutakin pihatyöseuran lisäksi.

- No roudausapua, kun minulla on pakettiauto. Lisäksi olen kiviseppä, niin voin tulla pilkkomaan jonkun ikävän kiven pihamaalta, Ojala luettelee.

Aikapankki toimii työnteon ohessa myös lainapankkina. Esimerkiksi Fiskarsissa peräkärryn voi saada lainaan yhdellä tovilla puoleksi päiväksi.

Verottaja haluaa omansa pois

Palvelut leviävät aikapankkien kautta jo yli 50 kunnan alueella Kemiönsaaresta Rovaniemelle. Verottaja ei pidä laajenevaa toimintaa veronkiertona. Tosin verohallinnon ylitarkastaja Janne Myllymäen viesti on selvä.

- Siinä vaiheessa, kun palvelus saadaan, palveluksen arvo on veronalaista tuloa, lähtökohtaisesti.

Veroilmoitukseen se pitää kirjata siinä vaiheessa, kun palvelus saadaan. Myllymäen mukaan palveluksen arvo määrittyy vastaavien yksityisten markkinoiden palvelujen hintojen kautta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.