Jouduitko pulaan ulkomailla? Ilmaista konsulin kyytiä ei ole

Moni suomalainen ajattelee valtion tulevan hätiin, jos joutuu ulkomaan matkalla pulaan. Edustuston avun varaan ei voi kuitenkaan heittäytyä.

– Lähtökohtana on, että autetaan ihmisiä hoitamaan itse asiansa järjestykseen. Ihmisillä on oma vastuu ja omalla toiminnalla pitää edesauttaa tilannettaan, kuvailee konsuliyksikön päällikkö Pasi Tuominen ulkoministeriöstä.

Valtion auttavasta roolista liikkuu harhaluuloja. Valtio ei esimerkiksi maksa matkalaisten laskuja. Ilman matkavakuutusta matkustavien vakavat sairastumiset teettävät edustustoilla aika ajoin töitä.

– Sairaalalaskut voivat olla hirvittävän suuria. Se saattaa yllättää joitakuita. Mitä kauempana Suomesta ollaan, sitä suurempia vaikeuksia voi olla, Tuominen sanoo.

Ulkoministeriöstä korostetaan, että matkailijan kannattaa ehdottomasti ottaa matkavakuutus. Jos tarvitsee vaikkapa Thaimaasta ambulanssilennon Suomeen lisähoitoon eikä ole matkavakuutusta, kustannuksiksi tulee Tuomisen mukaan noin 100 000 euroa.

Passin saa, naimisiin ei pääse

Monenlaista apua Suomen edustustoista toki saa. Suurlähetystöistä ja konsulaateista autetaan esimerkiksi passin saamisessa tai rikosilmoituksen tekemisessä. Suomen edustustossa voi myös äänestää. Sen sijaan naimisiin meno ei edustustossa onnistu.

Kuolemantapauksissa suurlähetystö voi auttaa vainajan kotiinkuljetuksessa. Tässäkään tapauksessa valtio ei maksa kustannuksia.

Konsuliyksikön päällikkö Pasi Tuominen tiivistää linjauksen näin: ilmaista konsulin kyytiä ei ole.

– Jos rahat loppuvat vaikkapa ryöstön takia, rahat otetaan ensin Suomessa olevalta tililtä, omaisilta tai ystäviltä. Sitten vasta annetaan kotimatkakustannuksiin rahaa takaisinmaksusitoumusta vastaan. Tämä päätös on sellaisenaan ulosottokelpoinen, Tuominen kertoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.