Joukkoliikenteen suosiota yritetään kasvattaa

Hallitukselle valmistellaan valikoimaa keinoista, jolla yritetään kasvattaa joukkoliikenteen suosiota yleensä ja erityisesti työmatkoilla.

Pelkästään pääkaupunkiseudulla tehdään vuosittain noin 300 miljoonaa matka julkisilla kulkuneuvoilla. Hallituksen mielestä tämä ei kuitenkaan riitä. Työryhmä ideoi esimerkiksi, miten matkustaminen saataisiin nykyistä halvemmaksi.

Yhteistyöjohtaja Hannu Penttilä Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnasta sanoo, että työsuhdematkalippua toteuttamassa tarvittaisiin työnantajat sekä valtio.

Työsuhdelipun merkitys olisi suuri etenkin pääkaupunkiseudulla. Penttilän mukaan työntekijälle kustannukseksi voisi tulla 75 prosenttia nykyisestä lipun hinnasta. Penttilä uskoo, että neljänneksen hinnanalennus joukkoliikenteessä toisi joukkoliikenteelle tuhansia uusia käyttäjiä.

Erityypiset verotusratkaisut ja polttoaineiden hintojen alennus ovat tärkeitä kysymyksiä lippua kehiteltäessä.

Erityisesti pääkaupunkiseudun työmatkaliikennettä koskee myös uusi poikittainen rata, joka kulkee lentoaseman kautta. Radan investointipäätöstä odotetaan mielenkiinnolla, sillä se on nähty tervetulleeksi joukkoliikenteen ja pääkaupunkiseudun asuntotuotannon kannalta.

Myös pääkaupunkiseudun kunnat satsaavat joukkoliikenteeseen isot rahat.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 27.07.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.