TV-Opas

Joulun menoliikenne rauhoittumassa

Joulun menoliikenteen vilkkain vaihe maanteillä on päättynyt tältä päivältä, kertoo Liikennevirasto.

Huomenna menoliikenteen odotetaan jatkuvan noin aamuyhdeksästä alkaen ja jatkuvan vilkkaana aina kolmeen iltapäivällä.

Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan joululiikenteen ensimmäinen päivä sujui melko rauhallisesti ja vailla suuria ruuhkia. Tilannetta on helpottanut se, että tänä vuonna liikenne jakautuu useammalle päivälle.

Eniten liikennettä on tänään ollut Etelä-Suomen pääteillä: valtatiellä 3 Helsingistä pohjoiseen, valtatiellä 7 itään sekä valtatiellä 4 Lahteen ja sieltä edelleen Jyväskylään ja Mikkeliin.

Vakavilta onnettomuuksilta on vältytty.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.