TV-Opas

Joulun paluuliikenteessä ihmeteltiin lähinnä liikenteen vähyyyttä

Tapaninpäivän paluuliikenne on sujunut rauhallisesti, kertoo Liikennevirasto. Liikenneviraston tieliikennekeskuksen mukaan liikenteessä on ollut monin paikoin normaalia pyhäpäivää rauhallisempaa. Liikennemäärät ovat jääneet kohtalaisiksi ja ruuhkilta on vältytty.

Vilkkainta teillä oli iltapäivällä. Illansuussa paluuliikenne pääteillä oli jo hiipunut.

– Kun moottoritiellä on yleensä tällaisina päivinä noin 2500 ajoneuvoa tunnissa, moottoritielläkin on ollut noin 1500 ajoneuvoa tunnissa. Se kuvastaa liikennemääriä, kertoo tieliikennekeskuksen päällikkö Marketta Udelius.

Vakavia onnettomuuksia tieliikenteessä ei ole tullut tietoon.

Paluuliikenne jakautuu tänä vuonna usealle päivälle. Udelius ennakoi, että sunnuntai voi olla teillä vilkkaampi kuin tapaninpäivä.

– Uskon, että monet palaavat kotiin sunnuntaina ja myös viikon päästä voi olla vilkas viikonloppu, Udelius sanoo.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.