Joulun paluuliikenteessä on vältytty pahoilta ruuhkilta

Maan keski- ja pohjoisosissa ajokeli on ollut huono, eikä onnettomuuksilta ole vältytty. Kiimingissä kolme ihmistä on loukkaantunut bussin ulosajossa. Kajaanissa puolestaan neljä ihmistä loukkaantui usean auton ketjukolarissa.

Joulun paluuliikenteessä on toistaiseksi vältytty pahoilta ruuhkilta. Liikenne on kuitenkin ajoittain jonoutunut pääteillä sekä Tampereen ja Oulun ympäristöissä.

Pohjois-Suomessa on tapahtunut muutama uhkaava onnettomuus. Kolme ihmistä loukkaantui bussin suistuessa tieltä Kiimingissä, Kajaanissa taas tapahtui viiden auton ketjukolari. Liikkuvan poliisin mukaan Etelä-Suomessa ollaan säästytty suurilta onnettomuuksilta.

Ajokeli on maan pohjois- ja keskiosissa huono, Etelä-Suomessa normaali. Tuulinen sää ei ainakaan toistaiseksi ole vaikeuttanut lentoliikennettä. Suomenlahden merivartioston mukaan myös vesiliikenne on sujunut tavalliseen tapaan.

Kuolonkolareita vain lauantaina

Lauantaina kolme ihmistä kuoli liikenteessä. Pietarsaaressa mies kuoli rekan ja henkilöauton nokkakolarissa. Kehä I:llä Helsingissä nainen kuoli ajettuaan päin äänivallia. Turussa mies kuoli jäätyään rekan alle.

Jouluaattona ja joulupäivänä liikenteessä vältyttiin kuolonkolareilta. Joulupäivänä kolme ihmistä loukkaantui henkilöauton ulosajossa Vantaalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.