Journalisteille uudet ohjeet: Virheet netissä korjattava heti

Journalistien eettiset ohjeet muuttuvat vuodenvaihteessa. Julkisen sanan neuvosto (JSN) pyrkii vahvistamaan uusilla ohjeilla journalismin uskottavuutta.

Toimittajan työ pyritään tekemään läpinäkyvämmäksi lukijalle. Esimerkiksi jos yhteiskunnallisesti merkittävien tietojen julkaisusta seuraa erittäin kielteistä julkisuutta, lukijalle on kerrottava, miten nimettömän lähteen luotettavuus on varmistettu.

Virheet on korjattava verkossa heti.

Uudet ohjeet pyrkivät takaamaan paremman suojan haastateltaville. Aiemmin riitti, että toimittaja noudatti uutisoinnissa hienotunteisuutta. Nyt neuvosto edellyttää, että myös tietojen hankinnassa ollaan hienotunteisia.

- Media-alan ulkopuolelta on tullut kommentteja, että journalistit käyttävät väärin lähdesuojaa. Siksi olemme halunneet antaa lisäohjeistusta lähdesuojan käytöstä, sanoo neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen.

Muutostarpeen taustalla on journalismin siirtyminen verkkoon ja JSN:ään kohdistuneet paineet. Vuosi sitten JSN antoi Ylelle vapauttavan päätöksen pääministeri Matti Vanhasta koskevasta ns. lautakasauutisoinnista. Päätös asetti toimittajien itsesäätelyelimen kovan kritiikin kohteeksi.

JSN julkisti myös uudet jäsenensä. Neuvostoon tulee yksi maallikkojäsen lisää. Samalla neuvoston koko kasvaa 12:en.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.