Joutsenet eivät takatalvea hätkähdä

Joutsenet ovat palanneet Suomeen Lappia myöten. Lintujärjestö Birdlifen mukaan joutsen on nykyään kevään ensimmäisiä muuttolintuja varsinkin sisämaassa.

Kylmään karaistuneet linnut saapuvat hyvin talvisiin maisemiin ja ovat valmiina reviirien tuntumassa odottamassa, että lumet ja jäät lähtevät.

-Pesäpaikoista on kova kilpailu, joten on syytä olla ajoissa paikalla, kertoo Birdlifen tiedottaja Jan Södersved.

Joutsenet eivät hätkähdä pientä takatalvea, vaan ne pysyttelevät aloillaan ja säästävät energiaa.

Joutsenten kaulailu liittyy parisiteen vahvistamiseen. Joutsen on siitä harvinainen lintulaji, että pariskunnat elävät keskenään vuosikaudet.

Pesänrakennus alkaa huhti-toukokuussa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.