Juha Sipilä: Nykytilannetta voi verrata sotakorvausten maksamiseen

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä pitää Suomen taloudellista tilannetta vakavana.

– Tämä on vakavampi kuin 90-luvun laman aika. Kyllä minä vertaisin tätä enemmän sotakorvauksista selviämiseen.

Sipilä tarjoaa ratkaisuksi niin sanottua menosääntöä, vähän samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa on menokatto.

– Kun valtio tienaa kasvun seurauksena satasen, niin kulut saa kasvaa korkeintaan 60 euroa ja 40 euroa pistetään paikkaamaan alijäämää.

Mallissa on kaksi ehtoa. Talouskasvun pitää olla vähintään kaksi prosenttia ja samaan aikaan julkisen talouden tuottavuuutta pitää parantaa yhdellä prosentilla vuodessa.

Sipilä lupaa, että tasapaino saavutetaan 8-10 vuodessa eli kahden vaalikauden aikajänne riittää.

Jos kahden prosentin kasvuun ei päästä, joudutaan tekemään kipeitä leikkauksia. Hallitukselle Sipilällä on viesti.

– Liian kireää talouspolitiikkaa tämä tilanne ei nyt kärsi.

– Meillä on suuri vaara, että tulee ns. tupla-V eli vuoden 2009 tyyppinen tilanne, eikä sitä omilla toimenpiteillä saa vauhdittaa.

Hengenhätä vai ei?

Helsingissä Ostrobotnialla pidettyyn puheeseen keskustaväki oli pyytänyt kaksi kommenttia.

Outotecin toimitusjohtaja Pertti Korhonen maalasi synkin värein, että Suomi on kurjistumisen syöksykierteessä.

Korhonen vertaa olotilaa niin sanotun keitetyn sammakon syndroomaan.

– Meillä on vielä ihan hyvä olo, mutta tietoisuus kasvaa, että kattilassa lämpötila nousee.

– Koska pidämme velaksi yllä entistä elämää ja työttömyysastekin on kohtuullinen, tavallinen suomalainen äänestäjä ei vielä ymmärrä kriisin vakavuutta.

SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen oli toista mieltä.

– Ei meillä hengenhätää ole.

– Toimiin pitää ryhtyä välittömästi, mutta mihinkään shokkiratkaisuihin ei ole tarvetta.

Katso Matti Maunun juttu (Seitsemän uutiset 2.2.2013)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.