Juha Sipilä: Sananvapaus jää talous- ja voimapolitiikan varjoon

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä katsoo blogissaan, että ulkoministeriö voisi ottaa sananvapaustyön yhdeksi kehityspolitiikan painopisteeksi.

– Pariisin uhrien muiston äärellä on mietittävä, miten voisimme vahvistaa sananvapautta. Valitettavasti sananvapaus jää usein talous- ja voimapolitiikan varjoon.

Sipilä toteaa vapaan tiedonvälityksen olevan kehittyvän yhteiskunnan perusta. Kun media on vapaa, koko yhteiskunta voi paremmin.

Sipilästä olisi tärkeää tukea myös uskontokuntien välistä ja sisäistä vuoropuhelua, jotta ääriajattelua saataisiin kitkettyä.

– Tässä työssä jokaisella uskontojohtajalla on merkittävä rooli, jota poliittiset päättäjät ja kansainväliset järjestöt voivat tukea.

Sipilä pitää hyvänä sitä, että Suomen valtiollinen johto ja EU ovat tuominneet Pariisin surmatyöt jyrkästi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.