Juhannuksen menoliikenne rauhoittumassa

Juhannuksen menoliikenne on rauhoittumassa. Aiemmin liikenteen sujuvuuden kanssa oli ongelmia varsinkin pääteillä ja kaupunkiseuduilla.

Liikkuvan poliisin partioimilla alueilla liikenne on sujunut rattijuopumuksia ja kaahailuja lukuun ottamatta rauhallisesti. Joutsassa varalaskeutumispaikalla järjestetyssä ratsiassa napattiin kortti 13 kaaharilta ja sakotettiin 19:ää.

Liikenneviraston mukaan liikennettä on edelleen kohtalaisesti useilla tieosuuksilla. Valtatiellä 9 Tampereen ja Oriveden välillä on edelleen paljon liikennettä, samoin Kolmostiellä Tampereelle, Nelostiellä Lahteen ja tiellä 5 Mikkeliin päin. Kouvolan kohdalla liikennettä on varsinkin tiellä 6.

Paraisten-lautalle joutuu jonottamaan noin 45 minuuttia, Vartsalan-lautalle jonotusaika on venähtänyt 1,5 tuntiin.

– Tänä juhannuksena tietyöt rasittavat menoliikennettä. Varsinkin Heinolassa, Porvoon kohdalla ja Kirkkonummella on hidastavia tietöitä, kertoo Liikenneviraston liikenneasiantuntija Jorma Helin.

Vakavilta onnettomuuksilta on vältytty. Menoliikenteessä on sattunut yksi pieni kolari Lahdentiellä. Kolarista seurasi ruuhka, joka kesti noin puolen tunnin ajan.

Liikenteen odotetaan jatkuvan vilkkaana myöhään iltaan sekä huomenna aamusta iltapäivään.

(MTV3 - STT)

Katso Jenny Matikaisen juttu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.