Juhannuksen menoliikenne rauhoittunut

Pahoja liikenneonnettomuuksia ei ole sattunut juhannusliikenteessä. Menoliikenteen huippu ajoittui illansuuhun.

Juhannuksen menoliikenne on täyttänyt tänään maantiet autoilla, mutta siitä huolimatta liikenne sujui melko mukavasti. Iltakahdeksaan mennessä poliisin tietoon ei ollut tullut yhtään ihmishengen vaatinutta onnettomuutta. Pahin turma sattui illalla Alavieskassa, jossa loukkaantui kolme ihmistä, yksi vakavammin ja kaksi lievemmin.

Tänä juhannuksena ihmiset myös lähtivät edellisvuosia aiemmin juhannuksen viettoon. Monessa paikassa alkoi pian puolenpäivän jälkeen olla jo melko paljon liikennettä, kertoo liikennepäivystäjä Marjatta Talliniemi Tiehallinnon liikennekeskuksesta.

Menoliikenne myös hiljeni nyt tavanomaista aiemmin. Jo iltakahdeksan jälkeen liikennemäärät vähenivät selvästi useimmilla teillä.

- Joinakin vuosina menoliikenne on jatkunut jopa iltayhteentoista asti, Talliniemi sanoi.

Menoliikenteen huippu ajoittui illansuuhun kello 17:n tienoille.

Tiehallinnon liikennekeskuksessa oltiin jopa hieman yllättyneitä menoliikenteen sujuvuudesta. Keskukseen ei myöskään tullut tienkäyttäjiltä entiseen tahtiin soittoja, valituksia ja kyselyitä.

Ruuhkaisinta oli muun muassa Tampereelta Jyväskylään vievällä ysitiellä sekä Länsiväylällä, joka jatkuu Kirkkonummelle päin kantatie 59:nä. Orimattilan kohdalla sattunut kolari ruuhkautti liikennettä nelostiellä.

Viitostiellä suuria jonoja nähtiin Pertunmaalla Kuortin kohdalla. Vilskettä oli myös Paraisilta Nauvoon johtavalla saaristotiellä. Jonotusaika lautalle oli pahimmillaan puolestatoista kahteen tuntiin.

Tavallista lyhyempi työviikko kasvatti itään suuntaavia rekkajonoja tänään. Vaalimaalle rekkajonon pituus oli noin kello 20.30 venähtänyt jo yli 40 kilometriin, ja niinpä seiskatien moottoritieosuudelle välillä Rantahaka-Summa perustettiin tilapäinen pysäköintialue.

Aikaa ja malttia varattava liikenteeseen

Liikkuva poliisi on valvonut tänään tehostetusti liikennettä kaikilla pääteillä. Poliisi kehottaa varaamaan tarpeeksi aikaa ja malttia matkaan.

- Ruuhkassa nopeudet laskevat, mutta siellä ei kannata ohitella. Kannattaa olla maltillinen ja myös käyttää vaihtoehtoisia reittejä niissä paikoissa, joissa sellaisia on, sanoo poliisipäällikkö Kari Rantala liikkuvasta poliisista.

Myös junissa ja busseissa on tänään ollut tungosta. Ruuhkaa puretaan ylimääräisillä julkisen liikenteen vuoroilla.

Poliisipäällikkö Kari Rantalan mielestä juhannuksen juhlijoiden on hyvä muistaa kolme tärkeää asiaa.

- Malttia ja kärsivällisyyttä pitää olla, kun jonossa ajetaan. Erityisesti nuoria juhannuksen juhlijoita muistutan siitä, että selvä kuski pitää löytyä. Ja kun liikutaan vesillä, niin veneilyliivit pitää laittaa päälle ilman muuta, ollaan liikkeellä sitten soutuveneellä tai isommalla veneellä, Rantala sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.