Juhannuksen sää: Viileää ja sadekuuroja – Lapissa maa paikoin valkeana?

Juhannuksen sää on ajankohtaan nähden viileää. Poutasää ja sadekuurot vaihtelevat. Pohjois-Lapissa voi sataa räntää tai lunta juhannusaattona.

Juhannuksen sää on epävakaista, mutta suuressa osassa maata sateet eivät ole jatkuvia. Juhannusaattona koko maassa voi tulla ajoittain sadekuuroja, etelässä voi myös ukkostaa. Lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 10-15 asteessa, lounaassa parhaimmillaan 17-18 astetta. Aurinkoisinta on merialueilla ja Turun saaristossa.

Jäämereltä leviää Pohjois-Lappiin yhtenäinen sadealue ja tuulet voimistuvat siellä koviksi.

– Pohjois-Lapissa juhannusaaton sää ei voisi kamalampi olla. Pahimmillaan tuulta on yli 10 m/s ja sataa vettä ja räntää, Käsivarressa jopa lunta. Paikoin maa voi muuttua valkoiseksi. Päivälämpötilat ovat Lapissa pahimmillaan noin kahdessa asteessa, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Juhannusyönä eli lauantain vastaisena yönä sateiden riskiä on maan etelä- ja kaakkoisosassa sekä Etelä-Lapissa. Lämpötilat vaihtelevat etelän noin kymmenestä asteesta Lapin selkeiden alueiden muutamiin pakkasasteisiin.

Juhannuspäivänä sadekuuroja tulee koko maassa. Aurinkoisinta on Pohjois-Pohjanmaan rannikolla sekä lounaisrannikolla. Lämpötilat ovat etelässä hieman yli 15 asteessa, Lapissa jo vähän perjantain lukemia korkeampia.

Sunnuntaina etelää lähestyy uusia sateita, pohjoisempana tulee sadekuuroja. Etelän sateessa lämpötilat voivat jäädä jopa alle kymmeneen asteeseen.

Juhannuksen paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso ylhäältä videolta juhannuksen ennuste ja alta juhannusaattoon ulottuvat alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla



Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.