Juhannusmuistio

Juhannus aiheuttaa muutoksia liikenteen aikatauluihin, kauppojen aukioloaikoihin ja muihin palveluihin.

Kaupat ovat tänään juhannuspäivänä kokonaan kiinni. Aukiolorajoitukset eivät kuitenkaan koske haja-asutusalueiden myymälöitä.

Myös Alkon myymälät ovat juhannuspäivänä kiinni ja avaavat ovensa jälleen maanantaina.

Postit ovat niin ikään suljettuina juhannuksen. Poikkeuksena on Helsingin pääposti, joka palvelee huomenna sunnuntaina kello 10-18. Pankit aukeavat seuraavan kerran vasta maanantaina. Pankki- ja valuutta-automaatit ovat avoinna normaalisti.

Junaliikenteessä poikkeuksia

VR:n kaukoliikenteen junat noudattavat juhannuksena poikkeuksellisia aikatauluja. Junavuoroja on myös peruttu.

Tänään liikenteessä noudatetaan sunnuntain aikatauluja, mutta useita junavuoroja on peruttu vähäisen matkustajamäärän vuoksi.

Juhannus vaikuttaa myös VR:n lähiliikenteeseen. Lähijunat kulkevat sunnuntain aikataulujen mukaan. Yöliikenteessä on kuitenkin peruttu samat junavuorot kuin juhannusaattona.

Juna-aikataulut voi tarkistaa VR:n internetsivuilta.

Bussiliput kannattaa ostaa ajoissa

Pitkän linjan bussit ovat juhannuksena kovassa käytössä. Niinpä Matkahuolto suosittelee matkalippujen ostamista hyvissä ajoin.

Bussivuoroja ajetaan tänään rajoitetusti. Huomenna sunnuntaina kaukoliikenne palaa aikataulujen mukaiseen liikenteeseen ja jatkuu sunnuntaiaikataulujen (S- ja SS-vuorot) mukaisesti. Joitakin aamuyön vuoroja on vielä peruttu.

Juhannusajan bussiliikenteessä on paikkakunta- ja bussiyrityskohtaisia eroja. Aikataulut kannattaa tarkistaa Matkahuollosta tai internetistä etukäteen.

Pääkaupunkiseudun liikenteen muutokset

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla noudatetaan juhannuspäivänä sunnuntain aikatauluja. Metrot alkavat liikennöidä vasta kello 11:n jälkeen.

Helsingin sisäisessä liikenteessä yölinjat 01N-09N ajavat juhannuspäivän jälkeisenä yönä normaalien viikonlopun aikataulujen mukaan. Myös seutulinjoilla yölinjat 100N-710N liikennöivät ensi yönä.

Huomenna sunnuntaina on normaali sunnuntailiikenne.

Pääkaupunkiseudun liikenteen aikataulut voi tarkistaa YTV:n internetsivuilta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.