Juhannusuhreja kymmenen

Juhannuksen vietto vaati kymmenen ihmisen hengen. Vesillä on poliisin mukaan kuollut iltaan mennessä kaikkiaan viisi ihmistä. Juhannuksen tieliikenteessä kuoli neljä ja loukkaantui vakavasti neljä ihmistä.

Suomalaiset juhlivat juhannusta tänä vuonna tavallista rauhallisemmin. Esimerkiksi hukkuneiden määrä jäi ilahduttavan pieneksi. Viime vuonna juhannuksena poliisin tietoon tuli 13 ja sitä edellisenä peräti 18 hukkunutta.

Juhannuspäivänä pienellä soutuveneellä yksin kalaan lähtenyt 70-vuotias mies hukkui Tammisaaren saaristossa. Aattoaamuna kadonnut mies löydettiin seuraavana päivänä hukkuneena Viitasaarella. Keminmaassa matkustajana ollut mies kuoli veneiden yhteentörmäyksessä saamiinsa vammoihin viime yönä.

Hämeenlinnan Vanajavedellä mies kuoli kahden vesijetin nokkakolarissa.

Rattijuopot työllistivät

Myös liikenne sujui tänä vuonna verrattain rauhallisesti. Juhannusyönä nuori mies sai surmansa henkilöautojen yhteentörmäyksessä Sipoossa. Tampereella juhannusyönä sattuneessa kolarissa vakavasti loukkaantunut matkustaja menehtyi eilen iltapäivällä sairaalassa. Juhannusaamuna taksimatkustaja kuoli Helsingissä Turuntiellä sattuneessa kolarissa. Taksin kuljettaja oli ilmeisesti nukahtanut rattiin ja auto suistui ojaan. Viime yönä nuori mies kuoli Lohjalla ulosajossa yritettyään ohittaa kuorma-autoa.

Poliisi puhallutti juhannuksen aikaan ennätysmäärän autoilijoita. Rattijuopumuksesta kiinni jääneiden joukko oli suuri. Juhannuksen päättyessä poliisia huolestuttivat krapulaiset kuljettajat, jotka olivat lähteneet rattiin liian aikaisin.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.