Juhlijoilta toivotaan malttia

Poliisi toivoo uudenvuodenjuhlijoilta erityistä varovaisuutta tulevana yönä. Alkoholin käyttöä tulisi poliisin mukaan välttää pelkästään jo kovan pakkasen vuoksi. Pelastusviranomaiset taas muistuttavat avotulen ja ilotulitteiden vaaroista. Esimerkiksi Helsingissä Senaatintorin perinteisiin juhliin on ilotulitteiden ja alkoholin tuonti kokonaan kielletty. Ilotulitteita saa pamautella iltakuudesta huomisaamuun kello 6:een.

Pääkaupungissa pelastuslaitos on varautunut uudenvuoden hulinoihin pitämällä kaikki yksiköt toimintakunnossa täydellä vahvuudella.

Hätäraketti ei ole ilotulite

Merivartiosto muistuttaa, että hätärakettien ampuminen huvitarkoitukseen on kiellettyä. Ahvenanmaan merivartioston mukaan hätä-rakettien laukaiseminen merialueella aiheuttaa aina etsinnät. Lisäksi kustannukset peritään aiheettoman raketin ampujalta.

Joitakin vuosia sitten Maarianhaminassa ammuttiin uutenavuotena yli 300 hätärakettia. Merivartiosto toivookin, että vanhentuneet hätäraketit tulisi palauttaa mm. raketteja myyvään liikkeeseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.