Julkisuuden HIV-kohut lisäävät testausmääriä

Suomalaisten halukkuus HIV-testaamiseen lisääntyy, kun julkisuuteen nousee tartuntoihin yhdistetty kohu. Julkinen huomio asiaan saa ihmiset muistelemaan omiakin, jopa vuosien takaisia tapauksia, ja he päättävät käydä tarkistamassa tilanteen varmuuden vuoksi.

- Tämänhetkinen uutisointi eroottisen tanssijan levittämästä HI-viruksesta Tampereella ei ole näkynyt meidän testausjonoissa, kertoo johtava ylilääkäri Markku Kanerva Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöstä (YTHS).

- Toisaalta tällöin henkilöt hakeutuvat luultavasti julkisempiin testauspaikkoihin, jos he kokevat asian kiusalliseksi. Viimevuotinen HIV-kohu, jossa rovaniemeläinen mies levitti virusta tahallisesti, kasvatti kyllä testausjonoja opiskelijoidenkin keskuudessa, Kanerva lisää.

AIDS-tukikeskuksen väliaikainen toiminnanjohtaja Marja Pakarinen kertoo, että myös heillä HIV-uutiset näkyvät puhelinpäivystyksessä ja testijonoissa. AIDS-tukikeskuksessa testausajat ovat muutenkin jatkuvasti täynnä.

- Yleensä meillä on viikon tai parin testausjonot. Ruuhka-aikoina kaikki halukkaat eivät välttämättä pääse testattavaksi. Tällöin joudumme ohjaamaan ihmisiä terveyskeskuksiin tai muihin testaaviin paikkoihin, sanoo Pakarinen.

Henkilön tulisi aina päästä testattavaksi

Pakarinen kertoo, että Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos sekä sosiaali- ja terveysministeriö valmistelevat parhaillaan HIV-testaamiseen liittyviä uudistuksia pääasiassa perusterveydenhuollon keskuksiin.

- Pääviesti uudistamisessa on, että HIV-testiin pitäisi aina päästä nimettömästi ja ilman erillistä arviota tartunnan todennäköisyydestä. Testauksen tulisi aina olla myös ilmaista, ja sen pitäisi voida tehdä muuallakin kuin omalla asuinpaikkakunnalla, Pakarinen selvittää.

AIDS-tukikeskuksellekin on tullut asiakkailta tietoja siitä, että henkilöt eivät ole julkisen puolen testauspisteissä päässeet testattavaksi.

- Ohjeistus on, että jokaisen halukkaan on saatava testi, Pakarinen kertoo.

Myös Kanerva sanoo, että YTHS:n periaate testin tekoon on matalalla tasolla.

- Aikaisemmin YTHS:llä kyseltiin liikaa henkilön alttiudesta tartuntaan, mutta nykyään testiin pääsee kevyesti. Tartunnat ovat opiskelijoiden keskuudessa vähäiset; vuodessa on todettu yleensä korkeintaan kaksi positiivista testitulosta, Kanerva selvittää.

AIDS-tukikeskuksen Pakarisen mukaan HIV-testausten mahdollisuus on Suomessa melko hyvällä tasolla.

- Kynnystä mennä testauksiin on kuitenkin saatava matalammalle. Esimerkiksi pienillä paikkakunnilla testiin meneminen ja vaitiolokysymykset saattavat tuntua ahdistavilta, jos henkilö pelkää törmäävänsä tuttuihin ja siten paljastua testissä käymisestä, hän sanoo.

HIV kaikkien ryhmien sairaus

Viime vuosina HIV-tartuntojen määrät ovat jonkin verran lisääntyneet. Tänä vuonna Suomessa on todettu 70 uutta tartuntaa tähän mennessä. Viime vuonna tartuntoja oli 180.

Yleisin tartuntatapa on sukupuoliyhteydessä saatu infektio. Ruiskujen kautta saadut tartunnat ovat Suomessa hyvin vähäisiä.

- Neulojenvaihtopisteet ovat olleet suuri apu neulatartuntojen vähenemiseen, kertoo Pakarinen.

HIV-infektio ei ole tiettyjen ryhmien sairaus, vaan riskikäyttäytymistä esiintyy kaikissa ikäluokissa sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta.

- Suurimmat tartuntamäärät ovat hetero- ja homoseksiä harrastaneiden ryhmissä, sanoo Pakarinen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.