Virheellinen palohälytys tyhjensi kauppakeskus Jumbon

Vantaalla kauppakeskus Jumbo jouduttiin tyhjentämään virheellisen palohälytyksen vuoksi tänään noin klo 13.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan palohälytintä oli painettu tahallisesti.

– Jumbon Stockmannilla joku oli tahallisesti painanut palohälytysnappulaa. Se on sellainen punainen nappula, joka on lasin takana, päivystävä palomestari Tommi Leppioja kertoo MTV Uutisille.

Leppiojan mukaan pelastuslaitoksen kolme yksikköä olivat paikalla hälytyksen jälkeen noin kymmenessä minuutissa.

– Silloin kauppakeskus oli tyhjentynyt jo aika hyvin.

Kun palohälytintä painetaan, käynnistyy kauppakeskuksessa automaattinen kuulutus, joka kehottaa ihmisiä poistumaan rakennuksesta välittömästi.

Asiakkaat päästettiin pian tilanteen tarkastamisen jälkeen takaisin sisään kauppakeskukseen. 

Tänään on yksi vuoden ruuhkaisimmista kauppapäivistä.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.