Juna-asemien opasteet pimenivät ympäri maata

VR:n sähkökatko on ohi, kerrotaan konsernin tiedotuksesta. Ongelmat alkoivat hellittää iltapäivällä.

– Näyttää siltä, että sähköt saadaan palautettua tässä vähitellen, VR:n viestintäpäällikkö Mika Heijari kertoi MTV3 Uutisille iltapäivällä noin neljän aikaan.

Sähkökatkos pimensi Helsingin ja Pasilan asemilta valot, näyttötaulut sekä kuulutukset. Katkos on aiheuttanut häiriöitä asemien opasteisiin myös muualla Suomessa.

Katkosta on aiheutunut ongelmia myös lipunmyyntiin.

Junaliikenne ja turvalaitteet ovat kuitenkin toimineet normaalisti.

Erilaisia tietojärjestelmiä saadaan pystyyn parhaillaan. Esimerkiksi Helsingin seudulla suljetut lipputoimistot ovat taas aukeamassa.

VR:n mukaan Liikennevirastosta on myös tullut viestiä, että kuulutuksia ja matkustajainformaatiota käynnistellään.

Sähkökatko alkoi hieman ennen kello yhtä iltapäivällä. Syynä katkoon olivat ongelmat sähkönsyötössä.

(MTV3 – STT)

Katso Aino Huilajan juttu (Seitsemän uutiset 9.1.2013)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.