Junaliikenne käyntiin harvennetuin vuorovälein

Vaikea säätilanne aiheuttaa edelleen suuria vaikeuksia junaliikenteelle. Junavuoroja on peruttu ja vuorovälit harvenevat entisestään. Harvennetulla liikenteellä yritetään saada aikataulut täsmäämään. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä harvennettu liikennemalli koskee ruuhka-aikoja.

Lähiliikenteen junista jää ajamatta 20 prosenttia. Myös harvennettu liikenne on kuitenkin alkanut takkuillen. VR:n liikennepäällikkö Mauno Haapala sanoo, että myöhästymisiin on yhä syytä varautua.

Helsingin ratapihan yksi tärkeistä vaihteista on Haapalan mukaan vaurioitunut, eikä sitä ole saatu korjattua. Myös muita vaihteita joudutaan kaivamaan lumasta vielä pitkään.

- Iltapäivälläkin on syytä varautua aamunkaltaisiin myöhästymisiin, Haapala sanoo.

- Kyllä tämä haasteellinen päivä tulee olemaan. On syytä varautua niin lähi-kuin kaukoliikenteessäkin jonkin asteisiin myöhästymisiin, Haapala muistuttaa.

Kirkkonummella oli aamuliikenteen aluksi kalustorikkoja jäätymisen takia, tilanne jo ohi.

Huomiselle ja torstaille on luvassa jälleen lumisateita, jotka voivat edelleen haitata kaukojunaliikennettä.

Katso Krista Rastamon juttu

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.