Junaliikenne palautumassa normaaliksi

Junaliikenne on palaamassa jälleen normaaliksi. Ainoastaan Karjalan radalla korjataan vielä myrskyn aiheuttamia jälkiä, mutta junaliikenteen pitäisi palautua normaaliksi myös idässä huomisen aikana, tiedottaa VR.

Muilla rataosuuksilla liikenne sujuu pieniä myöhästymisiä lukuun ottamatta lähes normaalisti.

Imatran ja Helsingin väliset junat kulkevat normaaliaikataulussa. Sen sijaan Imatran ja Joensuun välillä junaliikenteen poikkeusjärjestelyt jatkuvat näillä näkymin huomiseen iltapäivään saakka.

Junavuorot on toistaiseksi korvattu linja-autoilla Imatran ja Kesälahden välillä. Joensuusta Helsinkiin matkustavat vaihtavat junasta bussiin Kesälahden ja Imatran väliselle osuudelle, ja jatkoyhteys Imatralta Kouvolaan on järjestetty junalla. Joensuusta lähteville tai sinne saapuville matkustajille aiheutuu tilanteesta noin tunnin myöhästymisiä normaaliin juna-aikatauluun verrattuna.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.