Junasta hypännyt nuorukainen kuoli

Kahden 15-vuotiaan pojan hyppy ulos liikkuvasta pikajunasta johti toisen pojan kuolemaan myöhään maanantai-iltana Kärkölässä Lahden lähellä. Pojat olivat kotoisin pääkaupunkiseudulta.

Kello 21:n aikoihin konduktööri löysi kaksi liputta matkustanutta nuorukaista pikajunasta numero 11, joka oli matkalla Helsingistä Imatralle. Pojat olivat nousseet junaan Riihimäeltä. Konduktööri pyysi poikia menemään konduktöörivaunuun ja jatkoi muiden matkustajien lippujen tarkastamista. Pojat hyppäsivät junasta lippujen tarkastuksen aikana.

Toinen pojista löydettiin kuolleena radan varresta noin kaksi kilometriä Mommilan asemalta. Toinen poika oli päässyt kävellen läheiseen taloon hakemaan apua. Nuorukainen toimitettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Hänen tilastaan ei maanantai-iltana ollut tarkempaa tietoa. Junan nopeus oli tapahtumahetkellä noin 135 kilometriä tunnissa. Poliisi tutkii tapausta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.