Junat myöhästelevät pakkasen takia

VR:n junaliikenne myöhästelee koko päivän pakkasten takia. Pahimmat myöhästymiset ovat olleet Helsingistä lähtevissä kaukojunissa, mutta myös lähiliikenne on takkuillut päivän aikana jonkin verran.

Iltapäivällä eniten myöhässä oli Helsingistä Tampereelle lähtevä 16.02-juna, joka pääsi matkaan vasta kello 17:n jälkeen tunnin myöhässä. Muut myöhästymiset ovat olleet puolen tunnin luokkaa.

Helsinkiin suuntautuvat junavuorot ovat sen sijaan olleet melko hyvin aikataulussaan ja myöhästymiset ovat jääneet kymmeneen minuuttiin. Myös pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä on selvitty toistaiseksi 5-10 minuutin myöhästymisillä. Aamulla peruttiin kuitenkin kaksi Helsingin ja Vantaan Tikkurilan väliä liikennöivää I-junaa.

Suurimpana syynä myöhästymisille on pakkanen, joka koettelee kalustoa, kertoo Ari Lehtimäki VR:n liikenteenohjauksesta.

-Junien kokoaminen Ilmalan huoltoratapihalla ei suju ihan niin kuin kesäkelillä, hän kertoo. Lehtimäki toivookin suojaa, jotta junat sulaisivat välillä ja
vaunujen vaihtaminen ja kytkeminen sujuisi helpommin.

Liikenteenohjauksesta arvellaan, että myöhästymiset jatkuvat koko illan.

-Varttitunnin, kahdenkymmenen minuutin myöhästymisiä varmasti tulee, Lehtimäki arvelee.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.