Jungner yritti iskeä Kiviniemeä

Yleisradion entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner kertoo uutuuskirjassaan Outolintu, miten hän yritti 1990-luvun alkupuolella iskeä nykyistä pääministeriä Mari Kiviniemeä (kesk). Jungnerin mukaan tilanne tapahtui, kun hän oli samoissa juhlissa Kiviniemen ja nykyisen asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok) kanssa.

Jungner kirjoittaa, että hänen ja Vapaavuoren välille oli syntynut kisa Kiviniemestä. Vapaavuoren lähdettyä hakemaan juotavaa oli Kiviniemi Jungnerin mukaan puraissut häntä sormesta. Kun Mikael Jungner oli kehuskellut asiasta Vapaavuorelle, tämä oli puolestaan kysynyt asiasta Kiviniemeltä:

- Mitä täällä oikein tapahtui? Mikael tuolla leveilee kaikille, että sinä imeskelit hänen sormiaan.

Jungnerin mukaan tapauksen jälkeen Kiviniemi ei puhunut hänelle kahteen kuukauteen.

Jungner hätkähti opiskelijademarien naimabileitä

Jungner kertoo kirjassaan myös opiskelijademarien valtakunnallisesta liittokokouksesta Tampereella vuonna 1989. Jungner kertoo, että hänet oli kokouspäivien välisenä yönä pyydetty hakemaan lausumaa hotellisviitistä. Kun hän kävi sviitissä erään tytön kanssa, heidän eteensä oli levinnyt hurja näky:

"Sängyssä nukkui muutama alaston toveri. Lattialla yksi pari oli täydessä työn touhussa. Viereisessä nojatuolissa joku luki ääneen jotain poliittista julistusta toisiinsa uppoutuneelle pariskunnalle. Tyhjiä pulloja ja savukkeentumppeja oli pitkin ja poikin --- "Mikael, tule mukaan", huusi tyttö lattialta. Hänen työparinsa kiristi tahtia."

Jungner arvelee, että hänen seuralaisensa otti tapauksen rajuna uskon menetyksenä

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.